Datakeskukset vetävät sähköalaa kasvuun keskellä rakennusalan ja uusiutuvan energian suhdannekuoppaa

Sähköteknisen kaupan liiton (STK) tuore tukkumyyntitilasto kertoo datakeskuksiin kytkeytyvän liiketoiminnan kasvusta. Varsinkin kaapelien, sähkökeskusten ja ohjaus- ja säätökojeiden myynnin kasvuprosentit ovat kaksinumeroisia edellisen vuoden kolmanteen neljännekseen verrattuna.

Sähköteknisen tukkukaupan yritysten yhteenlaskettu myynnin kasvuprosentti kuluneen kahdentoista kuukauden aikana on lähellä seitsemää. Arvoltaan kyse on noin 344 miljoonasta eurosta. Sähkötekninen valmistus, maahantuonti ja tukkukauppa työllistää Suomessa lähes 10 000 ihmistä

–  Toimitilarakentaminen, joka sisältää datakeskukset, vetää nyt meidän alaamme kasvuun. Tällä on positiivisia vaikutuksia myös alan mahdollisuuksiin työllistää uusia ihmisiä valmistajajäsentemme ja tukkukaupan palvelukseen, toteaa Sähköteknisen kaupan liiton toimitusjohtaja Sallamaari Muhonen.

–  Uusien asuntojen rakentaminen on sen sijaan niukkaa. Onneksi edes korjausrakentaminen näyttää olevan käynnissä, muun muassa energiatehokkuuteen liittyen.

Datakeskusten rakennusbuumin vaikutukset heijastuvat myös muille aloille. Rakentajien tilanne on kohentunut huomattavasti, mutta myös esimerkiksi lämpöpumppujen, sähköurakoinnin, teollisten nostinten, akustojen ja virranhallintateknologian kysyntä on noussut merkittävästi.

– Metsäteollisuus loi nousunsa vuosina ympärilleen konepajateollisuuden, joka on ollut keskeinen taloudellinen tekijä kymmeniä vuosia, toteaa Datakeskusteollisuuden toiminnanjohtaja Antti Poikola. – Nyt datakeskusten ympärillä on yrityksiä, joiden kasvuluvut ovat kymmenissä, joidenkin kohdalla jopa sadoissa prosenteissa. Otamme tämän vastaan, Poikola jatkaa.

Sekä STK:n että Datakeskusteollisuuden jäseninä on lisäksi suunnittelua ja konsultointia tekeviä yrityksiä, jotka palkkaavat lisää väkeä jatkuvasti.

Linkki STK:n kvartaalitiastoihin: https://tilastot.stkliitto.fi

 

Lisätietoja:

Sallamaari Muhonen, toimitusjohtaja, Sähköteknisen kaupan liitto ry (STK), puh. 044 3010640, sallamaari.muhonen@stkliitto.fi, www.stkliitto.fi

Sähköteknisen kaupan liitto ry (STK) edustaa sähköteknisten tuotteiden valmistajia, maahantuojia ja tukkuliikkeitä. Liitto edistää alan kehitystä ja vaikuttavuutta sekä tuottaa digitaalisia palveluja, kuten 700 000 sähköteknisen tuotteen vakioidut tuotetiedot sisältävä Sähkönumerot.fi.

Antti ‘Jogi’ Poikola, toiminnanjohtaja, Datakeskusteollisuus, puh. +358 44 337 5439, antti.poikola@fdca.fi, https://www.fdca.fi

Datakeskusteollisuus (Finnish Data Center Association ry) edustaa yli 350 yritystä datakeskusoperaattoreista, järjestelmätoimittajiin, konsultteihin, aluekehitysyhtiöihin, koulutustarjoajiin sekä suunnittelun ja rakentamisen ammattilaisiin. Toimintaamme ohjaa aina Suomen pitkäaikainen etu.