Sähköjärjestelmän haasteet ovat aitoja, ratkaisu pitää etsiä yhdessä

Sähköjärjestelmän haasteet kulutuksen kasvaessa ovat aitoja, mutta niitä ei voi datakeskusteollisuuden mukaan ratkaista yhdellä toimialalla, vaan yhdessä.

Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman on jättänyt tänään lakialoitteen, jolla lisättäisiin sähkömarkkinalakiin datakeskuksille erittäin tiukkoja muista sähköä käyttävistä teollisuudenaloista poikkeavia ehtoja. Aloitteen mukaan vähintään yhden megawatin datakeskusta ei saisi liittää verkkoon ennen kuin sillä on jatkuvaan kahden viikon joustoon kykenevä säätökapasiteetti, eli reippaasti enemmän kuin akuilla pystytään varastoimaan. Suurimmilta datakeskuksilta edellytettäisiin lisäksi koko vuosikulutusta vastaavaa uutta sähköntuotantoa.

Tällä hetkellä datakeskukset käyttävät alle kolme prosenttia Suomen sähköstä. Datakeskusteollisuus arvioi, että datakeskusten osuus sähkön kokonaiskulutuksesta nousee noin 7-8 prosenttiin viiden vuoden sisällä.

“Vestmanin esitys tunnistaa haasteen Suomen sähköjärjestelmän sääriippuvuudesta. Kun ei tuule ja pakkanen puree, tarvitaan sääriippumatonta sähköntuotantoa. Tuulettomia pakkasjaksoja on kohtuullisen harvoin, mutta kulutushuippuja tasaavan ja markkinaehtoisesti kannattavan säätövoiman tekeminen näyttää olevan haastavaa,” toteaa Datakeskusteollisuuden toiminnanjohtaja Antti Poikola. “Vaikka Suomeen ei rakennettaisi yhtään datakeskusta, säätövoimaa tarvitaan joka tapauksessa, kun liikenne, lämmitys ja muu teollisuus sähköistyy.”

Sähköjärjestelmän toimivuus on vahvasti myös datakeskusten intresseissä ja Datakeskusteollisuus osallistuu mielellään säätövoimaan liittyvien kysymysten ratkaisemiseen yhdessä muun sähköä käyttävän, ja sähköä tuottavan teollisuuden kanssa. Elinkeinoelämän Keskusliiton johdolla on käynnistymässä selvitystyö sähköjärjestelmän tulevaisuuden kehityskuluista, haasteista ja teollisuuden näkemyksistä koskien haasteiden ratkaisemista. Säätövoimaan liittyen myös Työ- ja elinkeinoministeriö tekee parhaillaan ehdotuksia niin sanotusta talvienergiatuesta.

“On toki erinomaista jos datakeskusinvestoinnit saavat vauhtia säätövoimahaasteen ratkaisemiseen Suomessa, mutta ratkaisut pitää tehdä fiksusti, niin että investoinneilla säilyy mahdollisuus toteutua,” Poikola toteaa. “Järjestelmän haasteet ovat olemassa datakeskuksista riippumatta, ja ne pitäisi ratkaista yhdessä, ei kohdentamalla sääntelyä yksittäisiin toimialoihin.”

Datakeskusala on yksi nopeimmin Suomessa kasvavista teollisuudenaloista, joka tuottaa merkittävästi talouskasvua ja työpaikkoja jo nyt, ja vielä enemmän tulevaisuudessa mikäli kasvua ei ehdoin tahdoin estetä. Datakeskusteollisuuden arvion mukaan lakialoitteen kriteerit ovat niin tiukat, että jos aloite toteutuisi sellaisenaan se käytännössä pysäyttäisi uusien datakeskusinvestointien tulon Suomeen, ja johtaisi investointivirran naapurimaihin. Säätövoimaongelma jäisi ratkaisematta, mutta mahdolliset hintavaikutukset näkyisivät Suomessa, koska olemme yhteispohjoismaisella sähkömarkkinalla.

Aloitteen jättäminen jo sinällään lisää epätietoisuutta investoijien keskuudessa suomalaisen investointiympäristön ennakoitavuudesta.

“Investointien aiheuttamat haasteet sähköjärjestelmälle on ratkaistava investoimalla lisää sähköjärjestelmän kehittämiseen, eikä niin, että rajoitetaan taloudellista toimintaa,” Poikola sanoo. “Investointien hidastaminen pitää talouden nollakasvu-uralla, jolla se on ollut jo viisitoista vuotta. Nyt pitää mennä rohkeasti eteenpäin.”

Lisätietoja:

Antti ‘Jogi’ Poikola, toiminnanjohtaja
+358 44 337 5439
antti.poikola@fdca.fi
https://www.fdca.fi

Datakeskusteollisuus (Finnish Data Center Association ry.) edustaa yli 280  yritystä datakeskusoperaattoreista, järjestelmätoimittajiin, konsultteihin, aluekehitysyhtiöihin, koulutustarjoajiin sekä suunnittelun ja rakentamisen ammattilaisiin. Toimintaamme ohjaa aina Suomen pitkäaikainen etu.